Henna Virkkunen – EU

Ehdolla eurovaaleissa 2019

Suomalainen ja eurooppalainen identiteetti kulkevat käsi kädessä

Tietoa kirjoittajasta

Heljä Ossa

Heljä on Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan erikoistunut yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta. Hän asuu ja työskentelee Lontoossa.

Parempi Eurooppa

Suomalainen ja eurooppalainen identiteetti kulkevat käsi kädessä

Kymmenet tuhannet nuoret lähtevät vuosittain joko opiskelijavaihtoon tai harjoitteluun ulkomaille, iso osa heistä Euroopan unionin ylläpitämän Erasmus+ -ohjelman kautta, joka täytti viime vuonna kunnioitettavat 30 vuotta.

Ilman Erasmus+ -ohjelmaa opiskelijavaihtoon lähtevien määrä olisi Euroopassa todennäköisesti jotain aivan muuta, mitä se nykyään on. Ohjelman avulla tuhannet nuoret ovat tutustuneet uusiin kulttuureihin, luoneet elinikäisiä ystävyyssuhteita ja ennen kaikkea saaneet mahdollisuuden avartaa omaa maailmankuvaansa ja pohtia omaa identiteettiään. Väitän, että eräs Erasmus+ -ohjelman tärkeimmistä tehtävistä onkin vahvistaa tunnetta eurooppalaisesta identiteetistä ja kokemusta yhteenkuuluvuudesta. Tämä on erityisen tärkeää aikana, jolloin Eurooppaa ja eurooppalaisuutta koetellaan niin sisältä kuin ulkoapäin.

Oli opiskelijavaihto tai harjoittelupaikka EU:n tukema tai ei, ulkomaille lähteminen kannattaa aina. Ulkomailla vieraiden ihmisten ja tapojen keskellä oleminen on välillä jopa uuvuttavaa, mutta en ole koskaan kuullut kenenkään sanovat, että olisi ollut parempi jäädä kotiin. Itse olen päässyt tekemään kaksi harjoittelua Brysselissä ja Berliinissä, joissa viettämänäni aikana en ainoastaan päässyt harjoittelemaan työelämätaitoja, vaan ennen kaikkea tutkimaan omia ajatuksiani, ennakkoluulojani ja haaveitani ja välillä myös elämään oman mukavuusalueeni ulkopuolella.

Ulkomailla eläminen on ollut itselleni valtavan avartava ja opettavainen kokemus ja toivoisinkin, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus kokea sama. Eurooppalaisina olemme erittäin etuoikeutetussa asemassa, sillä meillä on esimerkiksi juuri Erasmus+ -ohjelman kautta mahdollisuus lähteä ulkomaille opiskelemaan ja töihin. Mielestäni olisikin toivottavaa, että myös entistä useammalla EU- ja ETA-maiden ulkopuolisella kansalaisella olisi mahdollisuus tulla opiskelemaan korkeatasoinen tutkinto Euroopan korkeakouluihin ja olla osa eurooppalaista yhteiskuntaa.

Suomalaisessa koulutuspolitiikassa on viime vuosina keskusteltu runsaasti muun muassa siitä, miten Suomeen tulevat ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat saataisiin myös jäämään Suomeen valmistumisen jälkeen. Tässä avainasemassa on näkemykseni mukaan ulkomaalaisten opiskelijoiden ottaminen tiiviisti mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Parhaiten tämä toteutuu tutustumalla paikallisiin, heidän elämäänsä ja tapoihinsa. Sama pätee pitkälti myös silloin, kun puhutaan työperäisten maahanmuuttajien ja pakolaisten integroimisesta osaksi suomalaista ja eurooppalaista yhteiskuntaa. Vieraaseen kulttuuriin tutustuminen ei kuitenkaan ole yksisuuntaista toimintaa, vaan vaatii myös meiltä suomalaisilta ja muilta eurooppalaisilta panostamista siihen, että maassamme olevat ulkomaalaiset opiskelijat, maahanmuuttajat ja pakolaiset tuntisivat uuden asuinmaansa, ja myös Euroopan, samalla tavalla kodikseen.

Jokainen, joka on joskus lähtenyt kotimaastaan, vapaaehtoisesti tai tahtomattaan, on varmasti ajoittain joutunut pohtimaan omaa identiteettiään. Itse olen toisaalta aina ylpeä suomalaisuudestani, mutta yhä useammin tunnen itseni eurooppalaiseksi. Ilman kansainvälisessä ympäristössä elämistä tämä tunne eurooppalaisuudesta tuskin olisi yhtä vahva. Erilaiset identiteetit tulevat esille erilaisissa tilanteissa, enkä näe, että meidän olisi tarpeen sitoa itsemme tiukasti yhteen tiettyyn identiteettiin. Voimme olla yhtä aikaa vaikkapa suomalaisia, pohjoismaalaisia ja eurooppalaisia ilman, että ne sulkevat toisiaan pois tai vähentävät toistensa merkitystä.

Tässä kiteytyy mielestäni kansainvälistymisen hienous: itselle tärkeistä asioista, arvoista tai identiteetistä ei tarvitse luopua saadakseen uusia, jopa elämää mullistavia, kokemuksia. Siksi kannustankin kaikkia lähtemään ulkomaille kokeilemaan omia rajojaan ja tarkastelemaan maailmaa erilaisista näkökulmista, mutta myös tutustumaan vaikkapa naapurissa asuvaan maahanmuuttajaan ja hänen kulttuuriinsa. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa olla suomalainen tai eurooppalainen, vaan meistä jokainen voi erilaisten kokemusten kautta itse määritellä, millaista suomalaisuutta tai eurooppalaisuutta haluaa olla rakentamassa.

Hennan kommentti

Suomessa asuu yli 250 000 ulkomaan kansalaista. Määrä on 30 vuodessa kymmenkertaistunut. Kansainvälisyys, erilaiset taustat, kokemukset ja näkökulmat ovat tuoneet Suomeen paljon uutta. Vaikka pieni äänekäs osa suomalaisista suhtautuu maahanmuuttoon negatiivisesti ja osa jopa aggressiivisesti, kyselytutkimusten perusteella valtaosa väestöstä pitää maahanmuuttoa myönteisenä asiana. Olen samaa mieltä.

Kuten Heljä tässä blogissaan kirjoittaa, nykynuoret ovat jo lähtökohtaisesti hyvin kansainvälisiä; yhä useammalla on ollut Suomen EU-jäsenyyden ansiosta tilaisuus matkustaa, osallistua kansainväliseen harjoitteluun tai opiskeluvaihtoon. Se antaa hyvät eväät myös jatko-opintoihin ja työelämään.

Koko Eurooppa ikääntyy. Tarvitaan uusia tulijoita, ideoita ja ajatuksia. Vuonna 2020 jo neljännes EU-maiden asukkaista on yli 65-vuotiaita. Miljoonia ihmisiä jää pois työmarkkinoilta. Myös Suomen väestön kasvu on jo pitkään ollut positiivista nimenomaan maahanmuuton ansiosta.

Toisin kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä, yleisin Suomeen muuttamisen syy ei ole turvapaikan hakeminen. Pääosin maahan muutetaan perhesyistä. Viime vuonna oleskelulupia myönnettiin perhesyistä yli 9000. Yli kolmeksi kuukaudeksi Suomeen muuttaneita EU-kansalaisia rekisteröitiin 7800, työperäisiä oleskelulupia myönnettiin reilut 6700 ja opiskeluun perustuvia yli 5000. Kansainvälisen suojelun perusteella myönnetyt oleskeluluvat tulivat siis vasta viidentenä, niitä myönnettiin reilut 4500.

Työhön Suomeen tullaan nyt EU:n ulkopuolelta eniten Ukrainasta ja Venäjältä. Toisaalta niin sanottuja erityisasiantuntijoita, joita erityisesti ICT-alalle on kaivattu, on saatu eniten Intiasta. Viimekin vuonna lähes tuhat. Jo nyt Suomessa on monia aloja, jotka pyörivät ulkomaisen työvoiman varassa. Ylimääräistä byrokratiaa aiheuttavasta työvoiman tarveharkinnasta pitäisi luopua.

Vaikka turvapaikanhakijoiden osalta tilanne näyttää nyt rauhoittuneen sekä Suomen että koko Euroopan tasolla, vielä on paljon työtä tehtävänä. Vuosina 2015–2016 kriisin ollessa suurimmillaan Euroopan unionista haki turvapaikkaa 2,5 miljoonaa ihmistä, Suomeenkin enimmillään turvapaikanhakijoita tuli yli 30 000. Läheskään kaikki eivät turvapaikkaa saaneet.

Nyt hakijoiden määrä on laskenut tuntuvasti, mutta globaalisti tilanne ei ole helpottanut. On selvää, että näin suureen ongelmaan Euroopan unionin on vastattava yhteisesti. Tärkeintä on toimia sen eteen, että Euroopan lähialueille saadaan rauhaa, vakautta ja ihmisille elämän mahdollisuuksia omilla kotiseuduilla. Tähän voidaan vaikuttaa EU:n humanitaarisilla, kehitys- ja kauppapoliittisilla sekä siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan keinoilla.

Samalla myös Euroopan unionin yhteisiä sääntöjä turvapaikanhakijoiden suhteen on uudistettava. Viime vuosina askelia eteenpäin on otettu muun muassa ulkorajavalvonnassa, turvapaikkahakemusten käsittelyssä, prosessien sujuvuudessa, kotouttamisessa ja yhteistyössä naapurimaiden kanssa. Tulevaisuuden kannalta riittävän kestävään ja kokonaisvaltaiseen ratkaisuun ei ole kuitenkaan päästy.

Jäsenmaiden pitäisi seuraavina viikkoina löytää yhteinen näkemys muuttoliikepolitiikan ja turvapaikkajärjestelmän uudistamisen päälinjoista. EU-parlamentti on omalta osaltaan keskeiset direktiiviehdotukset jo käsitellyt, ja odottaa nyt jäsenmaita yhteiseen neuvottelupöytään. Parlamentti voi tukea tukea ainoastaan ehdotusta, joka muuttaa turvapaikkahakujärjestelmää tasapuolisemmaksi siten, että jäsenmaat ottavat yhteistä vastuuta.

Samalla kun nyt komission esittämistä yhteisistä säännöistä on löydettävä sopu, on järjestelmää uudistettava ennen kaikkea niin, että kansainvälinen suojelu ja turvapaikat pystytään todella jatkossa kohdistamaan kaikkein eniten turvaa tarvitseville.

EU-kansalaiset pitävät eurobarometrin perusteella ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien sisäistä vapaata liikkuvuutta EU:n suurimpana saavutuksena. Jotta tästä voidaan myös jatkossa pitää kiinni, on meillä oltava pitävä ulkoraja, ja selkeät yhteiset, reilut säännöt sekä maahanmuuton että turvapaikanhaun osalta.

Eurooppa vanhenevana mantereena tarvitsee lisää asukkaita ja tulijoita. Maahanmuuttajille, jotka haluavat tulla Eurooppaan ensisijaisesti tekemään työtä ja yrittämään, onkin oltava selkeästi muita väyliä kuin turvapaikan haku.

Mitä mieltä sinä olet?

3 kommenttia artikkeliin Suomalainen ja eurooppalainen identiteetti kulkevat käsi kädessä

  1. Arja Kolehmainen sanoo:

    Aivan kuten Henna yllä sanoi, maahanmuutto samoin kuin maasta muutto on pääsääntöisesti hyvä asia henkilölle itselleen ja maalle johon tullaan. Mukana tulee aina uutta ajattelua ja se uusia kokemuksia maalle. Näitä hyviä asioita ei vain tule helposti julkisuuteen, enemmän pidetään uutisina ne ikävät tapahtumat, jotka maahanmuutto myös saattaa aiheuttaa. Toivonkin, että tämä EU:n Erasmus ohjelmasta voisi tehdä enemmänkin jutun juurta medialle ja kertoa tätä myönteistä asiaa, että on mahdollisuus suomalaisella opiskelijalla hakea vaihtoehtoa, ja se hyvä asia mikä työperäinen ja opiskeluun perustuva maahanmuutto on.

  2. Olavi Lampela sanoo:

    Erittäin hyvä ja tarpeellinen meille kaikille että olemme eurooppalaisia.

  3. Kari Kajander sanoo:

    Pitkälti olen samaa mieltä, mitä Henna edellä kirjoitti. Minua kuitenkin häiritsee keskustelussa se, että kaikki maahanmuutto pannaan samaan koriin. Jatkossa pitää selvästi erottaa työperäinen maahanmuutto ja pakolaisuus. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan useista syistä eikä siinä ole ongelmana kotoutus tai muut vastaavat asiat.
    Pakolaisuus on taas oma lukunsa ja se on kallista touhua. Pakolaisten käsittelyyn pitää saada järtkeä, mitä siitä nyt puuttuu.